74100-EP on nyt nähnyt päivänvalonsa! Jee! Julkkarikeikkakin on pidetty ja se oli ihana. Kiitos kaikille paikalla olleille. Ajattelin tässä kohtaa summata miten projektilla on mennyt rahallisesti tähän saakka.

Julkkareiden jälkeen tein laskelmia, EP-projektin tuloihin ja menoihin. Musiikin julkaiseminen ei ole halpaa, ja taiteen myyminen se vasta lystiä onkin, joten raotan hieman verhoa miten ja mistä rahaa on tullut ja mihin sitä on mennyt. Laskelmieni mukaan EP-projekti on tällä hetkellä noin 3000 euroa miinuksella. 💸

Musiikin julkaisemisen menot ovat isot…

74100-EP kustannukset ovat tähän mennessä olleet noin 7500 euroa, ja siihen sisältyy esimerkiksi tuotantokuluja, kansitaidetta, valokuvausta, matkakuluja ja muuta sellaista, mikä liittyy siihen, että kuudesta laulusta saadaan valmis julkaisu. Summaan ei kuitenkaan ole laskettu palkkaa siitä työstä, jonka olen itse tehnyt säveltämisen, sanoittamisen, tiedottamisen, markkinoinnin, somen, verkkokaupan ja kaiken muun ympärillä. Jos oman työnsä hinnoittelisi tähän mukaan edes jotenkin järkevästi, koko projektin todellinen kustannus olisi siis huomattavasti suurempi.

…ja indieartistin tulot pieniä.

En saanut EP tekemiseen apurahoja, joten rahat piti keksiä muualta, koska halu musiikin julkaisemiseen oli suuri. Tärkein tulonlähde vastikkeita vastaan. Tukijoitani on tähän saakka olleet Essi Paulamäki, Jauhiaisen Puutarha Oy, By Iisalmi ja Alō.

Yksi asia, jota minulle suositeltiin paljon, oli oheistuotemyynti. Omalla kohdallani oheistuotemyynnillä tuli noin 150 euroa, joten ainakaan tässä projektissa siitä ei syntynyt varsinaista rahantekokonetta. Työmäärään nähden en voi erityisesti suositella sitä muillekaan. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että kokeilin myydä myös oheistuotteita ja tein sen omien arvojeni mukaisesti välttäen turhaa tekstiilijätettä ja suosien reilumpaa vaatetuotantoa ja painatustyötä. Oheistuoteprojektistani olen kertonut tarkemmin tässä postauksessa.

Julkkarikeikan kohdalla tilanne oli hieman parempi, sillä siitä jäin noin 300 euroa plussalle. Tämänkään voiton tekeminen ei olisi kuitenkaan onnistunut ilman yritysyhteistyötä, sillä sain Alōlta tilan veloituksetta käyttööni. Jos olisin maksanut tilasta normaalin tilavuokran, olisin tehnyt keikallakin noin 100–200 euroa tappiota. Tämä kertoo hyvin siitä, miten helposti ulospäin onnistuneelta näyttävä tapahtuma voi taloudellisesti olla jotakin aivan muuta. Yleisö voi olla paikalla, tunnelma hyvä ja keikka onnistunut, mutta jos vuokrat, tekniikka, matkakulut ja muu tuotanto syövät tulot, ei pankkitilille välttämättä jää juuri mitään.

74100-EP digilatauksen on ostanut verkkokaupastani tähän mennessä kymmenen ihmistä. Tarvitsisin siis vielä vielä noin 200 ihmistä ostamaan EP:n, jotta projekti olisi suunnilleen plus miinus nolla. Se on indieartistille ISO MÄÄRÄ IHMISIÄ. Tappiot saisin kuitattua myös 3-4 tilatulla soittokeikalla. Se ei sinällään tunnu mahdottomalta tehtävältä, mutta keikkojen myyminen vaatii usein taakseen paljon myyntityötä, kun kyseessä ei ole Suomen eturivin artisti.

Puhutaan rahasta

Olen kivuliaan tietoinen siitä, että musiikkibisnes on lähtökohtaisesti huonoa bisnestä. Olen kuitenkin yrittäjä, joten en osaa teeskennellä, ettei rahalla olisi mitään väliä tai että siitä puhuminen jotenkin pilaisi taiteen. Taiteen tekeminen maksaa, ihmisten työ maksaa, tilat maksavat, tuotanto maksaa ja matkustaminen maksaa, ja jostain ne rahat on tultava, jotta koko sirkus pyörii. Helposti taiteen kohdalla ajatellaan, että intohimon pitäisi riittää korvaukseksi. Laskut ei kuitenkaan tule maksetuksi taiteellisella palolla. Raha on joka tapauksessa osa tätä yhtälöä ja siitä voisi puhua musiikkipuolella enemmänkin ja jakaa vinkkejä miten kukin on omat projektinsa rahoittanut ja tehnyt. Jos haluan tehdä seuraavan levyn, tarvitsen siihen rahaa. Jos haluan maksaa muiden työstä reilusti, tarvitsen siihen rahaa. Jos haluan käyttää enemmän aikaa säveltämiseen ja kirjoittamiseen, tarvitsen siihen rahaa.

Kaikkein konkreettisin tapa tukea tätä hommaa on myös kaikkein yksinkertaisin: ostaa musiikkia suoraan artistilta. 74100-EP digilatauksen on tähän mennessä ostanut kymmenen ihmistä, mikä tarkoittaa, että siellä on jo pieni mutta erittäin kunnianhimoinen kymmenhenkinen masennusfolk-rahoitusryhmä kasassa. 🖤 Jos haluat liittyä seuraan ja kuunnella koko EP:n samalla, kun rahat menevät suoraan sen tehneelle artistille, albumi löytyy verkkokaupastani.

Klikkaa 74100-EP ostoskoriin alta.

📥 Miten digilataus toimii?

Oston jälkeen saat latauslinkit kolmeen ZIP-pakettiin:

• FLAC – häviötön ja korkealaatuinen tiedostomuoto, joka toimii useimmilla laitteilla
• ALAC – häviötön ja korkealaatuinen vaihtoehto erityisesti Applen laitteille
• WAV – häviötön alkuperäislaatu, mutta tiedostot ovat kooltaan suuria

Sinun ei tarvitse ladata kaikkia kolmea. Valitse omalle laitteellesi sopivin tiedostomuoto.

ZIP-paketti sisältää kaikki EP kappaleet ja se täytyy purkaa lataamisen jälkeen. Tämä onnistuu myös useimmilla puhelimilla ja tableteilla, mutta helpointa musiikin lataaminen ja tiedostojen siirtäminen on yleensä tietokoneella.

Kun olet ladannut kappaleet, voit kuunnella niitä milloin tahansa ilman suoratoistopalvelua tai internetyhteyttä. Jos sinulla on ongelmia latauksessa, voit olla aina yhteydessä anu@rebellifters.fi ja autan kyllä.

Viimeaikoina olen miettinyt Spotify näkyvyyttä… Toukokuussa julkaisin singlen Hortonomi. Kesäkuussa sen perään ilmestyi Viherkasvit. Molemmat ovat kappaleita, joista olen aidosti ylpeä. Ne kuulostavat juuri siltä musiikilta, jota haluan tehdä, ja niiden tekemiseen on käytetty aikaa, rahaa, ajatusta ja tunnetta.

Silti niiden julkaisuista on jäänyt käteen yksi kysymys, jota en ole viime aikoina saanut mielestäni:

Miksi annan musiikkini Spotifylle ilmaiseksi, jos Spotify ei auta löytämään kuulijoita?

Suurin osa ihmisistä tietää jo, että suoratoistopalvelut maksavat artisteille hyvin vähän. Pienelle riippumattomalle artistille Spotify ei ole ensisijaisesti tulonlähde, vaan markkinointikanava. Vastineeksi siitä, että musiikki annetaan palveluun käytännössä ilmaiseksi kuunneltavaksi, artisti toivoo saavansa näkyvyyttä ja uusia kuulijoita. Spotify näkyvyys onkin monelle pienelle artistille huomattavasti arvokkaampaa kuin suoratoistopalveluista saatavat tulot. Juuri siksi Spotifyn soittolistat ovat niin merkittäviä.

Spotifyn soittolistat eivät ole artisteille pelkkä mukava lisä. Ne ovat usein tärkein tapa tavoittaa täysin uusia kuulijoita oman seuraajakunnan ulkopuolelta. Kun kappale pääsee Spotifyn toimittamalle soittolistalle tai algoritmien suositteluun, se voi löytää tuhansia uusia kuulijoita hetkessä. Joku lisää sen omalle listalleen, toinen jakaa sen ystävälleen, kolmas tulee myöhemmin keikalle. Näin musiikki löytää yleisönsä. Kun näin ei tapahdu, kappale jää helposti artistin oman, jo valmiin yleisön varaan.

Miksi Spotify näkyvyys on artisteille tärkeää?

Viime vuosina moni suomalainen artisti on seurannut huolestuneena Spotifyn muutoksia Suomessa. Erityisesti keskustelua herätti päätös, jossa Suomen listatekijä potkittiin pellolle tehtävästään ja kotimaisia listoja koskevaa kuratointia siirrettiin Ruotsiin.

En väitä tietäväni, että juuri tämä olisi syy omiin kokemuksiini. Kukaan ulkopuolinen ei tiedä tarkasti, miten Spotify tekee päätöksiään. Samalla on vaikea olla huomaamatta muutosta. Aiemmat kappaleeni ovat löytäneet tiensä Spotifyn soittolistoille. Tänä vuonna julkaistut Hortonomi ja Viherkasvit eivät sinne kuitenkaan päässeet. Samalla useat pienemmät suomalaiset soittolistat näyttävät päivittyvän huomattavasti harvemmin kuin ennen.

Totta kai kilpailu on kovaa. Musiikkia julkaistaan enemmän kuin koskaan, mutta jos näkyvyyttä ei tule eikä suoratoistoista käytännössä makseta, artistina alkaa väistämättä pohtia, mitä tästä oikeastaan saa vastineeksi. Jos Spotify näkyvyys jää saamatta, palvelun tarjoama hyöty artistille alkaa näyttää huomattavasti aiempaa pienemmältä.

Moni musiikin kuuntelija ei ehkä tule ajatelleeksi, kuinka paljon työtä ja rahaa yhden kappaleen julkaisemisen taakse kätkeytyy. Säveltäminen, sanoittaminen, sovittaminen, äänittäminen, miksaus, masterointi, kansitaide, markkinointi ja erilaiset tuotantokulut vievät aikaa ja rahaa.

Sen lisäksi mukana on aina jotain muuta: oma näkökulma maailmaan.

Taidetta tehdessä joutuu väistämättä paljastamaan itsestään asioita, joita ei ehkä muuten koskaan sanoisi ääneen. Jokainen julkaisu on pieni hyppy tuntemattomaan. Siksi pahinta ei ole huono arvostelu tai kriittinen palaute. Pahinta on usein se, ettei kukaan huomaa koko teosta.

Ehkä juuri siksi olen viime aikoina miettinyt tavallista enemmän sitä, mitä musiikin julkaiseminen suoratoistopalveluissa tulevaisuudessa tarkoittaa. Jos palvelu ei tarjoa näkyvyyttä eikä tuloja, mikä sen rooli artistille lopulta on?

Onko Spotify näkyvyys heikentynyt suomalaisille artisteille?

En tiedä vastausta vielä itsekään. Sen kuitenkin tiedän, että musiikki voi levitä samalla tavalla kuin ennen internetiäkin: ihmiseltä toiselle.

Jos siis pidät musiikistani ja haluat tukea sitä, 74100-julkkarikeikalle tuleminen, yksi kommentti somessa, jako, radiotoive tai ystävälle lähetetty kappalelinkki auttaa enemmän kuin ehkä arvaatkaan. Tällä hetkellä niillä teoilla voi olla etenkin pienemmille artisteille suurempi merkitys kuin yhdelläkään algoritmilla.

Moni ajattelee, että musiikin julkaiseminen on pelkkää luovaa työtä. Sitä se toki edelleen onkin, mutta yhä useammin se on myös jotain muuta: yksinyrittäjyyttä, riskin kantamista ja jatkuvaa tasapainoilua sen kanssa, millä tämä kaikki rahoitetaan.

Striimauspalvelut ovat muuttaneet musiikin kuluttamista, mutta eivät tekijän asemaa parempaan suuntaan. Kuuntelukertoja voi kertyä, mutta niistä saatava korvaus on useimmille artisteille niin pieni, ettei sillä kateta edes musiikin tuotantokustannuksia. Keikkailu, joka ennen oli monelle tärkein tulonlähde, on muuttunut epävarmemmaksi. Esiintymisiä tarjotaan ilman palkkiota tai mallilla, jossa artisti kantaa taloudellisen riskin itse. Nyt myös apurahoja leikataan ja yhä harvempi taiteilija pystyy kattamaan niillä taiteensa kustannuksia.

Indieartistilta vaaditaan yrittäjämäisyyttä, kun artisti vastaa työnsä lisäksi projektinsa rahoituksesta, tuotannosta, markkinoinnista ja näkyvyydestä. Jos tilin haluaa olevan ainakin vähemmän miinuksella musiikin julkaisemisen jälkeen, hommasta tulee musiikin lisäksi myös liiketoimintaa, halusi sitä tai ei.

Olen tehnyt käytännössä koko 15 vuoden työurani yrittäjänä (koska liikunta-alallakaan ei ollut muita vaihtoehtoja :DD). Siispä olen hyödyntänyt tätä yrittäjävuosien aikana kertynyttä osaamistani nyt artistipuolella.

Julkaisen 8.5. singlen nimeltä Hortonomi, joka on ensimmäinen osa tulevaa 74100-EP:täni. Kappale sijoittuu lapsuuteni maisemiin Iisalmen Koljonvirralle. Se kertoo muistamisesta, syrjän autioituvista taloista ja siitä, mitä paikoista jää jäljelle ajan myötä.

Musiikin julkaiseminen ja rahoitus, kun perinteiset keinot eivät riitä

Koska en ole saanut apurahoja ja perinteiset rahoituskanavat eivät riittäneet, etsin vaihtoehtoisia tapoja kattaa musiikin julkaisun kustannuksia. Enkä tyytynyt myymään pelkkää merch-tuotetta, vaan Hortonomi on toteutettu yhteistyössä iisalmelaisen Jauhiaisen puutarha Oy:n kanssa, joka osallistui kappaleen tuotantokustannuksiin. EP-projektia on puolestaan ollut tukemassa Coaches Essi Paulamäki. Näihin yhteistyöihin liittyy myös se, että teen sosiaalisen median kanaviini sisältöä, joka on merkitty kaupalliseksi yhteistyöksi ja jossa kappaleeni soi taustalla. Samalla minulle on tärkeää, että itse teos säilyy itsenäisenä. Kappale ei ole mainos, eikä sen sisältö ole syntynyt yrityksen tarpeista, vaan omasta lähtökohdastani.

Tämä muistuttaa ehkä enemmän urheilumaailmaa kuin musiikkialaa. Monille urheilijoille ja urheiluseuroille on itsestään selvää, että tekeminen rahoitetaan osittain sponsoroinnilla. Musiikissa ajatus on monelle vielä vieras, tai ainakin ristiriitainen: menetänkö taiteellisen vapauteni, jos yritykset ovat mukana tukemassa taidettani? Silti yhä useampi artisti joutuu pohtimaan samaa: jos musiikilla ei voi elää perinteisin keinoin, millä sitten voi?

Musiikkialan murros ei tarkoita vain sitä, että tulot pienenevät. Se muuttaa myös sitä, millaista musiikkia tehdään ja kuka sitä voi tehdä. Kun levy-yhtiöt satsaavat yhä harvempaan artistiin ja algoritmit ohjaavat näkyvyyttä, kenttä kapenee. Tilaa on vähemmän kokeilulle, vähemmän marginaalille, vähemmän sellaiselle, mikä ei heti taivu massoille. Kysymys ei ole vain rahasta, vaan myös monimuotoisuudesta.

Musiikin rahoituksen tulevaisuus

Jos musiikin rahoitus siirtyy yhä enemmän yksilön vastuulle, tarvitaan uusia tapoja rahoittaa tekeminen. Yritysyhteistyöt ovat yksi niistä. Ei ainoa, eikä ongelmaton, mutta yksi mahdollinen suunta. Myös yritysten on kysyttävä, mikä niiden rooli on kulttuurin edistämisessä. Itse toivoisin, että kulttuurin tukemisesta tulisi luonnollinen osa yritysten vastuullisuussuunnitelmia ja osa yritysten arvoja, sillä kulttuuri ei ole vain kulutettava tuote. Se vaikuttaa hyvinvointiin, terveyteen ja elämänlaatuun, mutta myös yhteenkuuluvuuteen ja turvallisuuteen. Kun yritys tukee kulttuuria, se ei tue vain yksittäistä teosta, vaan myös yhteiskuntaa, jossa se toimii.

Ehkä tulevaisuudessa tällaiset kumppanuudet yleistyvät. Ehkä eivät. Mutta tällä hetkellä ne voisivat olla monelle artistille yksi harvoista tavoista jatkaa tekemistä ilman, että jokainen projekti on henkilökohtainen taloudellinen konkurssi. Tietysti toivon, että esimerkiksi seuraava hallitus alkaakin taas arvostaa kulttuuria ja taidetta lisäten sen rahoitusta, jolloin taiteilijat voisivat keskittyä vain taiteen tekemiseen.

Kun aloitin masennusfolk-EP -projektini, ajattelin, että merch-paitojen myynti voisi luonnollisesti olla yksi tapa kattaa tuotantokustannuksia. Minulla on eri kanavissa yhteensä noin 6700 someseuraajaa, joten ajatus tuntui loogiselta: jos ihmiset seuraavat, tykkäävät ja kommentoivat, osa heistä voisi todennäköisesti haluta tukea musiikkitaidettani myös konkreettisesti. Siispä selvitin mahdollisimman eettisen tavan paitojen tuotantoon ja rakensin myyntiä varten verkkokaupan.

Lopulta myytyjä paitoja kertyi 13.

Tämä ei ollut mikään puolivillainen kokeilu. Tein kymmeniä julkaisuja eri kulmilla, kirjoitin aiheesta blogiin, laitoin uutiskirjettä yli tuhannelle tilaajalle ja myin paitoja myös fyysisesti yritykseni Rebel Liftersin tiloissa. Käytännössä tämä tarkoitti kymmeniä tunteja työtä yhden tuotteen ympärillä. Silti lopputulos jäi kauas siitä, mitä olin ehkä jollain tasolla odottanut. Eivätkä tavoitteeni olleet epärealistisia, sillä halusin paitamyynnillä kattaa yhden biisin tuotantokustannukset, joka olisi tarkoittanut noin 51 myytyä t-paitaa. Se tarkoittaisi käytännössä, että 0,76% someseuraajistani ostaisi paidan.

Tämä olkoon siis reality check taiteen tekemisestä ja rahoittamisesta.

Miksi seuraajat eivät muutu maksaviksi asiakkaiksi?

Paitamyyntikokemus ei kuitenkaan ollut pettymys laihoista tuloksista huolimatta, sillä samalla myös opin rutkasti. On helppo ajatella, että näkyvyys ja kysyntä kulkevat käsi kädessä, mutta todellisuudessa ne ovat kaksi eri asiaa. Se, että joku seuraa, ei tarkoita, että hän on valmis ostamaan. Se, että sisältö resonoi, ei tarkoita, että se muuttuu rahaksi.

Silti taiteen tekemisen näkökulmasta siinä on ristiriita. Taide voi tavoittaa paljon ihmisiä, herättää tunteita ja kerätä yleisöä, mutta se ei vielä itsessään rakenna kestävää taloudellista pohjaa. Ainakaan kovin nopeasti.

Muistan jokaisen tilauksen, joka kilahti sähköpostiini. Jokainen niistä tuntui merkitykselliseltä. 13 ihmistä päätti käyttää rahaa siihen, että tämä projekti etenee ja se merkitsee itselleni todella paljon. Mutta samaan aikaan se ei myöskään riitä kattamaan tuotannon kustannuksia. Molemmat asiat ovat yhtä aikaa totta.

Lisäksi, ilman tätä paitaprojektia mulla ei olisi omin kätösin kasaan kyhättyä verkkokauppaa. Tulevaisuudessa pystynkin hyödyntämään sitä mitä erilaisimpiin tarkoituksiin, oli kyse sitten keikkamyynnistä tai lippukaupasta.

Miten musiikkia voi rahoittaa ja miksi yritysyhteistyöt toimivat

Tämän kokeilun myötä minulle on kirkastunut entistä vahvemmin, että en voi, enkä oikeastaan haluakaan, rakentaa taiteeni rahoitusta pelkästään yksittäisten tuotteiden myynnin varaan. Se on hidasta, epävarmaa ja vaatii suhteettoman paljon työtä suhteessa tuottoon.

Sen sijaan yritysyhteistyöt ovat olleet yllättävän toimiva ja ennen kaikkea kestävämpi tapa viedä projektia eteenpäin. Kun yritys lähtee mukaan, kyse ei ole vain rahasta, vaan myös yhteisestä tarinasta ja arvoista. Esimerkiksi yhteistyö Essi Paulamäen ja Jauhiaisen puutarha Oy:n kanssa on mahdollistanut asioita, joita en olisi pystynyt tekemään pelkän merch-myynnin varassa.

Jos yritysyhteistyö ja taiteeni tukeminen kiinnostaa, löydät siitä lisätietoa tältä sivulta:
https://anumarin.fi/yritysyhteistyo/

Ehkä suurin oppi tästä kaikesta on ollut se, että näkyvyys ei vielä kanna taidetta kovin pitkälle. Se voi avata ovia, mutta harvoin maksaa laskuja. Jos taidetta haluaa tehdä pitkäjänteisesti, sen ympärille on rakennettava useampia tukijalkoja, ja joskus ne löytyvät yllättävistäkin paikoista.

En tiedä teenkö paitamyyntiä enää uudestaan. En ainakaan samalla tavalla. Fyysisen äänitteen tekeminen ja myyminen on ollut minulle pitkään haave, mutta tämän kokemuksen jälkeen katson sitäkin vähän realistisemmin.

Tässäpä siis yksi näkymä siihen, miltä taiteen tekeminen näyttää silloin, kun sitä rahoitetaan itse.

Minähän en oikeastaan ymmärrä vaateteollisuudesta mitään. Sen verran olen kuitenkin yrittäjävuosien aikana oppinut, että vastuullisesti tuotettujen vaatteiden löytäminen ei ole kovinkaan helppoa. Samalla tiedostan maailmassa olevan jo valmiiksi valtavan määrän tekstiilejä ja siksi masennusfolk-merchin tekeminen ei ollut minulle mikään itsestään selvä päätös. Kävin pitkään arvopohdintaa siitä, pitäisikö oheistuotteita tehdä ollenkaan, sillä en halua, että musiikkini tukeminen mahdollistaisi riistoa jossain muualla tai kuormittaisi ympäristöä turhaan.

Päädyin lopulta tekemään masennusfolk-merch t-paidan, mutta muutamalla periaatteella, joilla yritän ainakin minimoida vahinkoja…

1. T-paidan pitää olla oikeasti laadukas

Jos t-paita menettää muotonsa muutamassa pesussa tai painatus irtoaa nopeasti, siitä tulee vain lisää tekstiilijätettä. Siksi tavoitteenani oli löytää laadukas paita, joka kestää käytössä vuosia.

2. Vaatteella pitää olla vastuullisuussertifikaatteja

En väitä ymmärtäväni sertifikaattijärjestelmiä. Eivätkä ne yksin takaa sitä, että kaikki olisi täydellisesti kunnossa, mutta ne lisäävät todennäköisyyttä sille, että tuotannossa on jonkinlaista ulkopuolista valvontaa.

Siksi valitsin paidan, jossa on esimerkiksi:

• GOTS-sertifioitu luomupuuvilla
• Fair Wear Foundationin valvoma tuotanto
• PETA-approved vegan

Nämä tuskin tekevät tuotteesta täydellistä, mutta ne tekevät siitä todennäköisemmin vastuullisemman kuin monet muut vaihtoehdot.

3. Vaatteen alkuperän pitää olla tiedossa

Halusin myös, että tuotantoketju ei ole täysin hämärän peitossa. Täydellistä läpinäkyvyyttä ei tekstiiliteollisuudessa usein ole, mutta ainakin nämä perustiedot ovat tiedossa:

• kudonta, värjäys ja ompelu: Bangladesh

Painatuksen tilasin suomalaiselta yritykseltä.

4. Paidat tehdään ennakkotilauksena

Masennusfolk-merch t-paidat valmistetaan ennakkotilauksena. Se tarkoittaa, että paitoja ei tilata suurta varastoa odottamaan ostajia. Sen sijaan valmistetaan vain ne paidat, jotka oikeasti tilataan. Tämä vähentää riskiä sille, että käyttämättömiä vaatteita jäisi varastoon tai päätyisi lopulta jätteeksi.

Merch tukee EP:n tekemistä

Tämä merch-paita liittyy suoraan myös musiikkiini. Olen tekemässä 74100-EP:tä, ja indie-artistina musiikin tekeminen rahoitetaan usein hyvin konkreettisilla tavoilla. Suomen musiikkimarkkina on pieni, ja monien indieartistien julkaisut tehdään käytännössä omakustanteisesti. Samaan aikaan kulttuurialan leikkaukset ovat vähentäneet apurahoja, joten musiikkia tehdään yhä useammin pienistä puroista kertyvällä rahoituksella.

Ammattimaisesti tuotetun kappaleen tekeminen ei tarkoita vain sitä, että artisti kirjoittaa biisin. Sen ympärille tarvitaan usein myös muiden osaajien työtä: esimerkiksi tuottaja, äänittäjä, miksaus ja masterointi.

Siksi olen asettanut itselleni hyvin konkreettisen tavoitteen:
51 myytyä t-paitaa kattaa yhden EP-kappaleen tuotantokustannukset.

Jos siis päätät ostaa paidan, et osta vain vaatetta, vaan olet myös konkreettisesti mukana mahdollistamassa uuden musiikin syntymistä. Samalla autat pitämään taiteellisen vapauden ja tekijänoikeudet artistilla itsellään, jolloin tulevaisuudessa kertyvät korvaukset palaavat suoraan uuden musiikin tekemiseen, eivät välikäsille.

Mistä masennusfolk-merch t-paidan voi tilata?

Masennusfolk-merch t-paita on ennakkotilattavissa verkkokaupastani. Paita on pinkki unisex-mallinen t-paita, jossa on taiteilija Sanna Seetrin piirtämä sininen lintu ja selässä lyriikkateksti “Mitä sanois mun äiti”.